SOCIAL MEDIA

torstai 3. toukokuuta 2018

VAPUN KIMPPU & KUULUMISET

Viime postauksessa hienovaraisesti kerroin voineeni huonosti vapun takia, mutta uskallan nyt palata aiheeseen takaisin pienten kuulumisten kera. 


- Tehdään sellainen vappukimppu.  

Sanon hymyillen tuntemattomalle kukkakaupassa ja alan höpöttämään niitä näitä kauppiaan kanssa. Kyselen tietoja kukista, luettelen tutut leikot kimppuun ja valitsen pari uutta lajiketta. Tällaisesta on alkanut tulla tapa. Milloin kimppu merkitsee lomaa, milloin torstaipäivää ja nyt oli vuorossa saada vappukimppu kotia. 

Meillä ei ollut K:n kanssa mitään erityisiä suunnitelmia maanantaina. Herättiin hyvissä ajoin, tehtiin vähän makkarin remppaa ja siivoiltiin. Sitten lähdettiin kaupungille pienille ostoksille ja kohta mä kipitin isännän perässä alkoon ja mitään sen enempää ajattelematta ostin itsellenikin vappujuomisia. 

KUVA: SIRPA KANANEN

Lähdettiin ostamaan riippukeinua Jyskistä, mutta se olikin loppuunmyyty. Kajaanissa oli kuulema vielä jäljellä, sinne siis. Samalla reissulla nappasin ne kauniit kukat vappukotiamme sulostuttamaan ja nämä jäivätkin ainoaksi sisustukselliseksi elementiksi kotona juhlaan liittyen. Muu panostus näkyi ruuassa ja virvokkeissa. 

KUVA: SIRPA KANANEN
Edeltävänä päivänä vietettiin perinteistä vappubrunssia perheen kanssa ja haluan erikseen hehkuttaa tätä siskoni leipomaa sokeritonta raakakakkua, oli niin hyvää! Vappu on kyllä kiva, mutta näin harvakseltaan juhlivan leidin on pakko todeta että onneksi se on kerran vuodessa. Sen verran alkaa juhlinnat kropassa ja ennen kaikkea mielessä tuntua että huh. Nyt arkeen paluu ja hyvällä omatunnolla saan nukkua koko loppupäivän koska yövuoroon meno!

Lähetä kommentti

Kiitoksia kommentista :-)