SOCIAL MEDIA

tiistai 27. maaliskuuta 2018

RIPAUS PÄÄSIÄISTÄ KOTONA

Arvatkeepa ketkä tutut naamat vilahtavat muuten Pellavaa ja pastellia blogin postauksessa ? Olen tosi otettu ja iloinen siitä että minun blogini miellyttää myös muita "kollegoja" ja vieläpä niin paljon että pääsen haastatteluun mukaan! Kiitoksia Annika!


Vähän asiaa  pääsiäisestä. Minulle se kotona on näkynyt aina enemmänkin lampaan muodossa silloin tällöin ( en edes joka vuosi välitä valmistaa lammasta ) suklaamunina ja vitsoina. Tätitettäviä kun on siunaantunut, on  minulla varmat virpojat. 


Meinasin alkuun maalailla parit pääsiäismunat, mutta laiskuus iski ja lammastakaan ei tällä kertaa syödä koska sen maku on kyseenalainen muutenkin omaan suuhun. Vaikka en tähän pyhään hirveästi panosta, on se mieluinen ajankohta jo pelkän vuodenajan suhteen ja usein pääsiäisen aikaan on kevät ollut jo melkein ovella. Mutta jotain pientä pääsiäistä vitsojen lisäksi kotona nähdään...


Mikäs sen perinteisempi, kuin rairuoho? Leppoisia pääsiäispyhiä kaikille! Pitkät on lomat ollut, torstaina arkeen paluu. Johan mä joudan. 

2 kommenttia :

Kiitoksia kommentista :-)