SOCIAL MEDIA

perjantai 11. elokuuta 2017

ROJUT POIS & TAUKOA

Hola!

Terveisiä täältä maalta ja nyt hehkutan että oon niin lomalla! Viimeksi olen ollut näin pitkällä lomalla kolme vuotta sitten ja on jotenkin ihan epätodellinen olo kun aamulla tulin yövuorosta kotia ja laitoin työpuhelimen kiinni. 

Päivä startattiin siivoamisella ja nyt on hyvä rentoutua loppu illaksi ja huomenna sitten kilistellään pitkästä aikaa kun kutsuttiin anoppini meille yökylään. Tänne Pohjois-Savoon on luvannut hirveätä ukkosta juuri huomiselle illalle/yölle ja olen huojentunut että meillä on kotona muitakin kun minä ja Hilkka silloin, koska pelkään aika paljon ukkosta. 





Kotona on alkanut ns. puhdistus kausi jota teen toisinaan jopa pari kertaa vuoteen, eli käyn kaapit läpi ja hankkiudun eroon kaikesta turhasta. Tänä vuonna olen rohjennut heittämään enemmän sisustuskrääsää pois koska jotenkin olen alkanut arvostamaan sitä että vähemmän on enemmän. 





Rottinkikorin ja kaksitasoisen tarjottimen pois ottaminen kevensi heti pöydän yleisilmettä ja ihan tällaisilla pienillä muutoksilla usein on suuri vaikutus sisustajalle itselleen. Innolla odotan jo syksyä ja sen tuomia remontteja tähän huusholliin. 

Loppuun toivottelen hyvää viikonloppua kaikille ja Kattokruunukoti jää nyt blogilomalle!


10 kommenttia :

  1. Mäkin just tein syyssiivouksen kotiin ja on ihan superihanaa kun kaikki kaapit on ojennuksessa ja turhat roinat myyty pois! Vielä pitäis varasto siivota ;)

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Hyvä Miina! Eikö olekkin oikeasti tosi kivaa käydä ne kaapit läpi ja siinä jotenkin itsekkin ihan henkisesti puhdistuu ihmeellisellä tavalla! :) Tuon varaston siivoamisesta olen haaveillut vuoden päivät, mutta se on kyllä ihan kaatopaikka vielä!

      Poista
  2. Villakoira-Hilkka on aivan mielettömän kuvauksellinen!
    Oikein hyvää lomaa, toivottavasti ei ole liikaa ukkosta vaan myös auringonpaistetta!

    VastaaPoista
  3. Oi kuinka kaunista ja ihana koiruli <3

    VastaaPoista
  4. Onpas suloinen koira <3 Ja ihana blogi myös sinulla :)

    VastaaPoista
  5. Kiitoksia ilahduttavasta kommentistasi :-)

    VastaaPoista

Kiitoksia kommentista :-)