SOCIAL MEDIA

torstai 16. helmikuuta 2017

KEVÄISIÄ VÄREJÄ


Vain sinä, minä, lyhty lattialla, matto uudella paikalla, lattialistat odottamassa paikoilleen laittoa, puusohva, ikea-verhot, kylie at homen tyynyt, vaaleanpunainen tyyny ja uusi tapetti seinä. Eli rivien välistä sanottuna, meiltä puuttuu jotain ja se on sohvapöytänä toiminut arkkupöytä puusohvan edestä. Myin hiljattain arkkupöydän ja nyt toistaiseksi tuo nurkkaus olohuoneessa on vailla sohvapöytää. Minulla ei ole aavistustakaan mistä löytäisin mieluisen pöydän, koska en  ole edes varma minkälaisen haluaisin entisen tilalle. Lisäksi ikkunaseinältä on vihdoinkin saatu pois siniseen taittava harmaan värinen seinä ja tilalle on tullut kerman värinen kimalteleva tapetti.  Tätä samaa tapettia meiltä löytyy myös vierashuoneen puolelta, se on siis kermanvärinen, hieman harmaaseen taittava. Tapetin pinnassa on runsaasti kimalletta mikä tulee parhaiten esiin keinovalossa. Myös talviset lampaantaljat on laitettu pakastimeen tuulettumaan ja odottamaan taas syksyä. Eli kevään odotus on virallisesti startattu nyt meilläkin. 


Olohuoneeseen on tulossa iso muutos, nimittäin kaikki seinäpinnat laitetaan ehkä uusiksi. Tästä olen vihjaillut toisinaan blogin puolella, etten ole tyytyväinen olohuoneeseen juuri nyt ja uusi tapetti on todella tervetullut! Samaa tapettia laitetaan myös vastapäätä olevalle seinälle joka tällä hetkellä koostuu valkeasta tiiliseinästä ja hirsipaneelista osittain. Muutos tulee olemaan siis iso. Minun mielestäni on ihan ok muuttaa sitä mieltä ja en varmasti ole ainut jolle on käynyt näin, että kun uutta kotia alkaa sisustamaan ja remontoimaan..tulee muuttujia. Kuitenkin olen kuullut hieman kuittailua asian suhteen, mutta en anna asian häiritä, koska kyseessä on minun kotini enkä ole tilivelvollinen perustelemaan sitä koskeavia asioita ulkopuolisille. Mrr..






Ensimmäisessä kuvassa näkyvä vaaleanpunainen sisustustyyny on ollut tähän hetkeen asti luottotyynyjäni kevään sisustuksessa. Tänään otin ne pitkästä aikaa esille ja en enää tykännytkään niistä. Tyynyt ovat väriltään juuri sitä mitä haluan ja pidän niissä olevasta pallokuvioinnista, mutta niiden muoto ei ole parhain. Nämä rypistyvät/lässähtävät jotenkin tosi helposti, eikä ne ole jämäkät. Ne särähtää silmille melkein heti juuri sen takia. Puusohvalla tyyny pysyy hyvin ojennuksessa mutta isolla sohvalla sitten taas ei... Harmillista. En kuitenkaan pidä kiirettä uusien sohvatyynyjen etsimisen suhteen. 


Tänään aamulla klo 07.00 jälkeen ajelin hyvillä mielin yövuorosta kotiin, nyt nimittäin starttasi nukkumapäivän vietto jonka jälkeen neljä päivää vapaata, eli periaatteessa minulla on viiden päivän vapaat! Ihankuin miniloma, joka tulee nyt tarpeeseen koska mieliala on ollut viime aikoina jotenkin ärtyisä ja levoton. Tänään tiedossa ystävättären kanssa kahvittelua, vaaleanpunaisten tyynyjen etsimisen aloitusta ja rytmin kääntämistä. Huomenna lähden Hilkan kanssa kotipaikalle mummolaan yöksi. Oikein mukavaa tulevaa viikonloppua kaikille!




Lähetä kommentti

Kiitoksia kommentista :-)