SOCIAL MEDIA

keskiviikko 23. marraskuuta 2016

KUUSET SISUSTUKSESSA


Ihan ensimmäiseksi päätin shokeerata kaikkia tällä Hilkan uudella lookilla joka ei kyllä nyt korosta sen kauneutta millään lailla. Eilen miehen kanssa alettiin ihan tekemisen meiningillä käymään läpi puudelille tulleita takkuja ja niitä löytyi ihan hirveästi, vaikka olevinaan oltiin selvitelty ja hoidettu turkkia hyvin. Villan tyvestä löytyi monesta kohtaa ihan huopaantuneita takkuja jotka oli vähän sinne päin joskus selvitelty ja nyt se sitten kostautui. Ei meidän olisi ehkä tarvinnut koko turkkia trimmata noin lyhyeksi, mutta jotenkin siinä takkuja trimmatessa pois heräsi molemmilla uteliaisuus, että minkähän lainen se Hilkka olisi lyhyellä turkilla? Tälläinen hän on... Onneksi villa kuitenkin kasvaa yhtä nopeasti kuin hiukset ja keväällä turkki näyttää jo varmasti ihan eri kivalle! Rakas Hilikka se silti on. 

Kulunut viikko on sisältänyt toisenkin katastrofaalisen tukkakriisin, kun minä lähdin viime perjantaina onnellisena perinteiselle kampaamokäynnille. Juurikasvun värjäys tummalla ja vaaleita raitoja raikastamaan ilmettä. Meillä on muuten kaivovesi kotona ja jokainen voi erikseen lukea internetistä sen ominaisuuksista hiuksissa ja mitä voi tapahtua kun siihen laittaa väriä purkista. Noh, minun kaikki vaaleat kohdat hiuksista jotenkin imaisi sen tumman tyven ja lähtiessäni kampaamosta minun hiukseni olivat melkein yhtä tummat kuin vuosi sitten aloittaessa tämä vaalennusprojekti. Lauantaina sitten pikkujouluihin masentavalla tukalla? HELL NOU!! Soitin samana iltana vielä kampaajalleni ja kerroin etten ole tyytyväinen tukkaan. Sain onneksi seuraavalle päivälle jo heti korjaus ajan ja tukkaan ei tarvinnut laittaa vaalennusaine kuin pieneksi hetkeksi ja latvat puhdistui tummasta pigmentistä heti. Huh. Päätettiin kampaajani kanssa että jatkossa laitetaan väriä reilummin latvoihin, ettei tumma väri tyvestä pääse leviämään kaivoveden pilaamaan tukkaani. 




 Näitä Riviera Maisonin kuusia hankin viime jouluna useita ja viimeksi laitoin niitä ison hurrikaanin sisälle jouluasetelmana. Nyt hurrikaanin sisällä on kuitenkin ne minun diy kävyt (Mainittiin viimeksi tässä postauksessa) ja päädyin ripottelemaan kuusia ympäri mökkiä. Niitä löytyy keittiöstä, eteisestä, olkkarista ja wc:stä tällä hetkellä. Alla olevan kuusen hankin hiljattain Millan Putiikista.





Tämä alkuviikko on kulunut lauantain pikkujouluista toipumisesta ja taas olisi juhlat tiedossa, kun siskoni perheellä on perjantaina tuparit. Tällä kertaa ilta saa jäädä lyhyeen kun kotiin tullaan jo hyvissä ajoin siltä reissulta. Loppuun vielä kuva keittiön puolelta minne laitoin avohyllyyn loput kuuset. Mukavaa viikon puoliväliä kaikille!




6 kommenttia :

  1. Onpa vain somia kuusia! Tykkään kyllä kovasti. Me tuo sellaista lämmintä ja talvista tunnelmaa:) Hilkka on oikein söpö myös tuollain lyhytturkkisena:)

    VastaaPoista
  2. Kiitoksia Annika :-) samaa mieltä olen itsekkin. Mukavaa viikonloppua!

    VastaaPoista
  3. Söpöjä kuusia. Itse just kans ostin samantyylisiä 💕

    VastaaPoista
  4. Löysin kauniin blogisi ihan sattumalta, ihania pikku kuusia!
    Mukavaa ensimmäistä adventtia sinulle ja tervetuloa tutustumaan blogiini
    www.saripauliiiina.blogspot.fi

    VastaaPoista
  5. Kiitoksia Sari Riekkola :) rauhallista joulun odotusta sinne. Minäpäs käyn tutustumassa ihan ajan kanssa blogiisi :)

    VastaaPoista

Kiitoksia kommentista :-)