SOCIAL MEDIA

perjantai 29. huhtikuuta 2016

Shampanja-cooler sisustuksessa

Heippa,


Täällä on nautittu lomapäivistä Hilkan kanssa. Ja vasta ensiviikon alkupuolella paluu arkeen. Mies onneksi jää tänään pariksi viikoksi lomalle, joten ehditään hyvin rauhassa olostua kaikki kolme kotona. Eilinen päivä meni Hilkan kanssa vain nukkuessa. Välillä käytiin ulkona tekemässä pisut yms ja syötiin, sitten taas nukuttiin. Mikähän lie kun molemmilla riitti unta niin paljon? Tänään herättiin sitten jo hyvissä ajoin aamulla ja käytiin lenkillä totutellen talutushihnaan hyvällä menestyksellä. Eilinen hihna kokeilu oli nimittäin katastrofaalista. Lisäksi sain rauhassa siivoilla huushollia viikonlopun kemuja varten kun pikku neiti nukkui päikkäreitä omassa pedissään. 

Tiistaina kun käytiin Hilkka hakemassa kotiin pysähdyttiin samalla reissulla Siilinjärvellä ja kävin huvikseni Ale-Makasiinissa mistä olen  monesti tehnyt ihania sisustuslöytöjä eikä tämä kauppa pettänyt minua tälläkään kertaa. Mukaan tarttui aivan upea iso krominen shampanja-cooler. 



Shampanja-coolerien käyttö on ollut jo pitemmän aikaa muodissa sisustusmaailmassa ja olen haikaillut itsekkin sen perään jo jonkin aikaa. Nämä ovat vaan kovin hintavia ja vaikeita löytää tavan kaupoista. Tämä siis oli kyllä positiivinen löytö ja hintakaan ei ollut kuin 29,90e! Sen lisäksi että niillä tosiaan pystyy pitämään juomat viileinä, löytää niitä näyttävinä sisustuselementteinä ja tai juhlallisina somisteina kotona. Cooleri täyttyi keltaisista silkkiruusuista ja se pääsi olohuoneen toiseen nurkkaukseen katseenvangitsijaksi sisustus-somisteena. Viikonloppuna sitten cooleri on alkuperäisessä käytössään eli vappukuplivaa luvassa!




Tarkkasilmäiset huomaavat, että olohuoneen päädyssä on myös vaihtunut valaisin. Tämä valaisin oli alunperin meillä kodinhoitohuoneessa mutta ei päässyt siellä oikeuksiinsa, joten pyysin miestä siirtämään sitä vaihtelun vuoksi olohuoneeseen. Olohuoneessa aikaisemmin ollut Ikea valaisin siirtyi pelihuoneeseen. Nyt yhdessä Hilkan kanssa toivotetaan mukavaa vappua ja viikonloppua lukijoille! Ensimmäisessä alapuolella olevassa kuvassa Hilkka nukkuu päiväunia miehen kanssa. Viimeisessä kuvassa minun kanssa on ja juuri herännyt päiväunilta. Toivottavasti ei tule kohta korvista ulos tämä Hilkkahöpötys täällä! Hih.. Niin ja mitä allergiaani tulee, ei minkäänlaisia oireita enää. Oireet jäivät ensimmäisen yön pariin aivastukseen yms. On kyllä ihan huippua!



2 kommenttia :

  1. Voi miten suloinen Hilkka on<3 shampanjacooleri oli kyllä hyvä löytö, alemakasiinista minäkin monet kivat jutut kotiin olen poiminut ;)

    VastaaPoista
  2. Hilkka kyllä on! <3 Alemakasiini on tosiaan loistava!

    VastaaPoista

Kiitoksia kommentista :-)