SOCIAL MEDIA

perjantai 14. elokuuta 2015

Säilytystilaa by Riviera Maison

Heissan,


ihanaa elokuuta kaikille! Juuri niin ihana keli kun elokuussa vaan voi olla. Aurinko paistaa ja syksy ilmoittaa tulostaan viileällä tuulella tähän aikaan vuodesta. Kylmät aamut muistuttavat että kohta täytyy hakea vintiltä syyskauden vaatteet ja raikas tuuli tuo ne omat kouluajat mieleen aina näin elokuussa.  

Taisin väittää RM ostoksien suhteen yhtä ja toista aikaisemmin, muistelen tehneeni jo tämän vuoden hankinnat Rivieralta, mutta... Kuitenkin uusi kuvasto on tullut ja ihan järkyttäviä aleja on ollut tuolla verkkokaupoissa, joten en ihan pysynyt sanojeni takana;-)





Näitä säilytyskoreja on nyt yhteensä kolme kpl, joista huomasin heti hyvät ja huonot puolet. Väri on kaunis, kolme erilaista kokoa ovat juuri sopivat vaikka minne ja nämä sopivat ulkonäkönsä puolesta myös melkein mihin vaan. Miinukseksi kuitenkin korien kannet. Korit ovat todella jämäkät ja kannet eivät mene niin sulavasti paikoilleen kun olisin toivonut. Hinta ei kuitenkaan ollut korkea näissä koreissa, joten osasin jo aavistella jotain miinuksia. 




Yksi koreista löysi paikkansa eteisen sivupöydältä, johon itseasiassa suunnittelin aikaisemmin rottinkikoria Eteisen jatko-osa postauksessa. Yksi kori pääsi vierashuoneeseen korujen säilytystä varten ja viimeisen korin laitoin miehen pelihuoneeseen. 



Rentoa viikonloppua kaikille! <3

Lähetä kommentti

Kiitoksia kommentista :-)