SOCIAL MEDIA

keskiviikko 4. huhtikuuta 2018

MAALAISROMANTTINEN VS MODERNI

Heippa! Tässä yksi päivä Facebookin sisustusryhmässä pyydettiin laittamaan kuvia kodin muuttumisesta, näin syntyi inspiraatio tähän postaukseen. Meillähän tyyli oli vielä viime kesänä aika romanttinen, krumeeluuri ja sitä maalaisromanttista. Sitten ihan yhtäkkiä mua alkoi tympäsemään kaikki se tavaran paljous, oma materialistisuus, pölyjen kertyminen, kaikki. Tässä postauksessa vertaillaan kodin yleisilmettä, koriste-esineitä, huoneita ja yksityiskohtia, enjoy!


MAALAISROMANTTISET KORISTELUT KOTONA
Paljon kromia, säihkettä, romanttisia ruusuja, näyttäviä kynttilänjalkoja. Jokaisessa tilassa miehen huonetta lukuunottamatta löytyi aina jotain katseenvangitsijaa. Pikkuhiljaa kaikkea turhaa alkoi lähteä myyntiin (jota myyn muuten vieläkin) ja suunnitelmia, sekä muutoksia kodin suhteen tehtiin, näihin liittyviä  postauksia ovat esimerkiksi: Heihei hirsipaneeli & tulevia muutoksia, Vuosi 2017- Sisustuksen ahaa elämykset, Vierashuoneen modernisointia ja Hylly löysi paikkansa postaukset.  


VÄHEMMÄN ON ENEMMÄN KORISTELUT KOTONA

Olohuoneessa eron huomaa parhaiten. Siellä aikaisemmin hirsipaneeli hallitsi paljon kodin yleisilmettä ja muu tavara säesti lisänä. Kun se otettiin pois, kirkastui huone välittömästi. Muodonmuutoksen jälkeen huone näyttää jopa pelkistetyltä, koska lattialta puuttuu koirapennun takia matot, seiniä en ole vielä uskaltanut sisustaa ja lukunurkkaus ei ole valmis. 



OLOHUONE ENNEN


OLOHUONE JÄLKEEN

Vierashuone, eli minun makuuhuone on päivitelty myös ahkeraan. 




ENNEN & JÄLKEEN VIERASHUONEESSA


Erilaiset tyylit ja vaikka kohti selkeämpää ollaan menossa, haluan säilyttää sisustuksessa pienen naisellisen otteen. Nyt kun jälkikäteen katson näitä kuvia niin onpas meillä tosiaan ollut paljon kaikkea tavaraa! Mutta eise väärin ole, se on vain makuasia. Kummasta tyylistä sinä pidät enemmän? Nyt aloitan vihdoinkin vapaapäivät! Hyvää päivänjatkoa kaikille!

4 kommenttia :

  1. Moderni on yleisesti enemmän mun mieleen, tässä kävi samoin, vaikka maalaisromanttisetkin jutut näytti kivoilta ja hirsipaneeli ihastutti.

    jennytokoi.com

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kiitoksia Jenny :) Minäkin tykkään selkeämmästä ja simppelimmästä ilmeestä ja mikä parasta, siivouskin paljon helpompaa!

      Poista
  2. Tykkään molemmista tyyleistä! Jälkimmmäinen on jollain lailla selkeämpi ja hirsipaneelin pois ottaminen oli minusta hyvä päätös😊

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kiitoksia Annika :) Juu hirsipaneeli oli ehkä paras päätös ikinä tähän mennessä. Mulla oli siihen pitkään sellainen viha-rakkaus suhde mutta ehdottomasti oikea päätös luopua siitä!

      Poista

Kiitoksia kommentista :-)