SOCIAL MEDIA

keskiviikko 7. maaliskuuta 2018

KEVÄTTÄ KOHTI, HELMIKUUN KUULUMISET

Hola! 10.3 on lähestyy ja minulla alkaa ajatukset pyöriä vain tulevassa villaisessa perheenjäsenessä. Kenellekkään lukijoista ei varmasti ole jäänyt epäselväksi miten häntä jo odotetaan, mutta kelataanpa taaksepäin vielä ja pysähdytään. Miten meni helmikuu? 



Lupasin itselleni panostaa oman hyvinvointini lisäksi tänä vuonna myös erityisesti parisuhteeseen ja minusta tuntuu että riidoista huolimatta siinä onnistuttiin helmikuussa. Yhteisen ajan ottaminen vuorotyössä ei aina ole itsestään selvä, mutta yllättävän helppoa kun vain näkee hieman vaivaa. Aina ei tarvita yön yli kestäviä reissuja, vaan joskus sunnuntaipäivän ajelut töiden jälkeen ja yhteinen tekeminen ulkoilmassa riittävät. Kodissa alkoi näkyä kevät ja sen näki myös ulkona. Puista alkoi hiljalleen lumi vähentyä ja asvaltti ajottain näkymään sulana. 


Olen käynyt pitkästä aikaa kampaajalla, säännöllisesti hieronnassa ja ripsihuollossa. Nähnyt ystäviä, käynyt ammattiosaston kylpyläreissussa, konmarittanut kotona, innostunut remontoista, elänyt remontin keskellä ja lihonnut taas. Aika tavallinen kuukausi, mutta ihana sellainen! 

Lähetä kommentti

Kiitoksia kommentista :-)