SOCIAL MEDIA

keskiviikko 14. helmikuuta 2018

BOOSTIA PARISUHTEESEEN

Heti alkuun, oikein hyvää ystävänpäivää kaikille! Muistatteko viime vuodelta tämän postauksen kun vietettiin pieni lomareissu mökkeilyn merkeissä K:n, anopin ja Hilun kanssa? Vaikuttuneena reissun tuomasta energiasta ja akkujen latautumisesta päätettiin yhteen ääneen että näihin pitää rueta panostamaan. Ja ennen kaikkea rueta vain järjestämään. Valitettavasti koko vuonna ei muuten tehtykkään yön kestäviä reissuja mikä on tosi ärsyttävää kun ei muka aikaa ollut. Mutta koska tämä vuosi on alkanut jo heti hyvinvoinnista kirjoittaessa, uskoisin että parisuhteen hyvinvointi saadaan mahtumaan vuoden tavotteisiin myös. 


Ihmiset eroavat paljon nykypäivänä, mikä on sinänsä hyvä asia että ollaan määrätietoisia ja itseään rakastavia, koska kenenkään ei tarvitse riutua huonossa suhteessa tai tuntea oloaan onnettomaksi väärän ihmisen kanssa. Tuttujen ja ystävien erot herättävät aina mielenkiintoni ja usein tunnen oloni surulliseksi tapahtuneen vuoksi. Minua surettaa miten aika työntää ihmisiä kauemmaksi toisistaan ja sitä miksi sen huuman täytyy hävitä? Kaksi niin alkuun toisille luotua tuntuu lopussa niin väärälle?


Kaikista näistä inspiroituneena päätin että nyt on aika sen oman hyvinvoinnin lisäksi myös panostaa omaan parisuhteeseen. Jokaiselle löytyy omat tapansa piristää liittoaan. Yhden yön kestävä yllätysreissu maaseudulta-toiselle maaseudulle pienellä ohjelmalla voi olla yhtä piristävä kuin villit viikot makuuhuoneessa. 




Yllätin viime lauantaina K:n yhden yön reissulla hotellissa pikku paikkakunnalla. Ohjelmana ei ollut sen erityisempää kuin maakuntamatkailua autolla, hyvin syömistä, toisesta nauttimista ja skumppalasin kilistelyä illalla kun käytiin katsomassa hotellin puolella esiintyvää bändiä. Seuraavana päivänä oli niin ihana palata kotiin ja molemmista tuntui että oltaisiin oltu oikeasti pidempään reissussa kuin yksi yö, mikä on hyvä juttu! Lyhyt vapaapäivä tuntui antoisalta. Auton pieni sähkövikakaan ei varjostanut päivää, kun minun Opelin ovet ei auennutkaan alkuun ja ilmassa oli jo hirveän katastrofin ainekset meidän lyhyillä piuhilla. Loppuun listattu muutama to-do tavoite tälle vuotta jotka on omiaan tällaisille kotihiirille, mutta kotiinkin on välillä otettava vain etäisyyttä. 

- Yö teltassa koko perheen voimin ( eli kaksi ihmistä + kaksi puudelia. ) 


- Uneton yö. Valvoa vaikka korttia pelaten tai kesäyössä autolla ajaen. 


- Yön yli kestäviä reissuja ainakin kaksi vielä tälle vuotta. 


- Kulttuuri elämykset. Kesäteatterit, tapahtumat! 


- Käydä oman paikkakunnan terassilla yhdellä. ( ei olla kertaakaan vielä tälle asumista ehditty käydä ) 


- Kokata yhdessä jokin uusi ateria.


 - Kokeilla yhdessä jotain spessumpaa urheilulajia, kuten rullaluistelu. 


Lähetä kommentti

Kiitoksia kommentista :-)