SOCIAL MEDIA

keskiviikko 18. lokakuuta 2017

3 x LEMPIKORUA & NIIDEN SÄILYTYS



Tästä huushollista on moni turha tavara saanut väistyä ja kodin jokaista nurkkaa olen katsonut kuin uusin silmin, kun aloin mieltymään selkeämpään sisustukseen. Pikkuhiljaa pieniä muutoksia kohti modernimpaa kotia ja tällä kertaa esittelen päivitetyn korujen säilytyksen kotona.





Korujen laittaminen yksinkertaisesti piiloon olisi ollut varmasti toimiva ratkaisu, mutta aloin kaipailemaan vierashuoneen Ikean Vittsjö pöydän työlokerikon sisään jotain, missä normaalisti kuuluisi olla hiiri?




ARKEEN 

Messingin värinen lasirasia on hyvin kompakti kooltaan kolmelle korulle, tai itseasiassa kahdelle, koska tämän hetken lempikoruani ruukkaan pitää poikkeuksetta aina kaulassa. Yleensä vain saunoessa ja hierojalla käydessäni riisun sen hetkeksi pois. Korun olen saanut mummoltani ja sen taas hän bongannut ihan vain kirpputorilta. Korun tunnearvo on korvaamaton. 



ARKEEN & JUHLAAN

 Seuraavan korun olen saanut mieheltäni. Tämä kaulakoru on myös toinen luotto arkikoruni ja usein minulla tulee tämän ja edellä esitetyn korun kohdalla kausia jolloin suosin toista enemmän. Tämän korun koen jotenkin talviaikaan paremmaksi neutraalin värinsä suhteen. 




JUHLIIN

Tämä tässä on minun suosikki juhlakoruni. Sen hankin joskus ihan itse itselleni kun spontaanisti ajelin töiden jälkeen korukauppaan ja päätin hemmotella itseäni. Pidän tosi paljon Kalevalan koruista ja tämän lisäksi minulta löytyy monia muita saman merkin koruja. Näistä kaikista lempikoruista voidaankin päätellä, että  olen ehdottomasti kaulakoru-ihmisiä. Harvoin käytän sormuksia, ranne tai korvakoruja arkisin. 



2 kommenttia :

  1. Oi miten kauniita koruja! Aivan ihania ja niin oli kuvatkin:) Mukavaa syksyn jatkoa!

    VastaaPoista
  2. Kiitoksia Päden paja. Itsekkin koruista kovin tykkään. Hyvää syksynjatkoa ruudun sinne puolelle myös :)

    VastaaPoista

Kiitoksia kommentista :-)